Pohdintaa ja yhteenvetoa päihdepäivistä sekä muutamista käypähoitosuosituksista (lääketieteen raportti)

Lääketieteen osuuden tuntini siis kasaantuivat alueellisen päihdepäivän (7h) lisäksi lukemalla lääketieteellistä kirjallisuutta epävakaasta persoonallisuushäiriöstä, AHDH:sta sekä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Harjoittelussa olen havainnut monilla päihteitä käyttävillä asiakkailla näitä pulmia ja pohtinut kumpi oli ensin ”muna vai kana”? Halusin saada näistä sairauksista lisää tietoa ja ymmärtää myös niiden vaikutusta ihmisen käyttäytymiseen ja elämänhallintataitoihin sekä mahdollista altistavuutta riippuvuuksille.

 

Alueellinen päihdepäivä oli suurimmilta osin hyvin mielenkiintoista kuunneltavaa ja muistiinpanoja tuli kirjoitettua useampi sivu. Yksi mielenkiintoisimmista teemoista, jota myös itse odotin eniten, oli ikääntyneet ja päihteet. Ikäihmisten alkoholin käyttö on varmasti asia, jota ei välttämättä tule ajatelleeksi niin isoksi asiaksi tai ongelmaksi, kuin mitä se oikeasti tänä päivänä onkaan. Ikäihmiset eivät välttämättä itsekään ymmärrä tai tiedä alkoholin erilaisista vaikutuksista heidän kehoonsa verrattuna nuorempiin kanssaeläjiin. Luennoitsija, lääkäri Marja Aira kertoi mieleenpainuvan ja havainnollistavan mielikuvan miksi alkoholi vaikuttaa ikäihmiseen eri tavoin. Hän puhui suklaarusinailmiöstä : Iäkkään ihmisen keho on kuivempi, jolloin alkoholin jakaantumistiheys pienenee ja pitoisuudet kasvavat herkemmin. Sama asia, kun drinkkiä tehdessä, lantrinkia on vähemmän, joten drinkki on vahvempi. Tätä esimerkkiä voisi mielestäni hyvin käyttää kansankielellä myös ikäihmisten motivoinnin herättelyssä ja alkoholitietoutta lisäämään. Riskirajat vanhuksilla määritelty : 

kerralla ei tulisi nauttia kahta alkoholiannosta enempää, eikä viikossa yli seitsemää. Vanheneminen on kuitenkin hyvin yksilöllistä, joten myös sietokyky vaihteleesuuresti, eikä sen vuoksi riskirajoja ole kovinhelppo määrittää. Mieleen kuitenkin jäi pyörimään ajatus, että ikäihmisten ei kannattaisi juoda ollenkaan itseään humalaan.

Oli todella mielenkiintoista kuulla monelta eri kantilta alkoholin vaikutuksista ikäihmisiin. Luennoitsija kertoi alkoholin välittömistä, mutta myös pidemmän aikavälin vaikutuksista ja antoi kyllä paljon eväitä keskusteluun ikäihmisten kanssa alkoholin käytöstä. Alkoholi vaikuttaa nuorilla ja vetreilläkin ihmisillä tasapainoon ja ketteryyteen, mutta vanhuksilla tämäkin ilmiö korostuu ja kaatumisriski kasvaa. Kaatumisriskiä nostaa myös äkillinen verenpaineen lasku tai runsaan juomisen seurauksena pois jäävä syöminen laskee verensokeria ja aiheuttaa huimausta ja huonoa oloa. Ikäihmisen kaatuessa voi esimerkiksi lonkkamurtuma olla kohtalokas, sillä pidemmät jaksot vuoteenomana voivat viedä jäljellä olevaa toimintakykyä uskomattoman paljon, eikä se välttämättä siitä enää palaudu.

Luennolla ehkä suurimmaksi teemaksi nousi lääkkeet.  Lääkkeet ja alkoholi on lähes aina arvaamaton yhdistelmä (ja melko vähän kaiketi tutkittu), mutta ikäihmisillä tämä ilmiö korostuu, sillä iän myötä perussairaudet ja sitä myötä lääkitykset usein lisääntyvät. Alkoholi voi lisätä tai vähentää lääkkeen pitoisuutta elimistössä sekä vaikuttaa lääkkeen eliminaatioon, aineenvaihduntaan, jolloin se kertyy elimistöön ja yhteisvaikutusten riski kasvaa. Lääkkeiden käytön epäsäännöllisyys voi myös heikentää perussairauden hoitotasapainoa ja siten ikäihmisen hyvinvointia. Juominen ja etenkin krapulaoireet altistavat rytmihäiriöille, joista taas voi myös olla kohtalokkaita seurauksia, kuten aivo,- tai sydäntapahtumia.

Jäin pohtimaan ikäihmisten alkoholin käytön kysymistä. Olenko esimerkiksi tk-osastolla yleistilan laskun vuoksi hoitoon tulleilta ikäihmisiltä kysynyt, tai tullut edes ajatelleeksi alkoholin käyttöä? Jatkossa yritän ajatella päihteiden käytön kysymisen rutiinina, oli asiakas tai potilas minkä ikäinen tai näköinen tahansa, tuomitsematta, epäilemättä.

Toinen päivän mielenkiintoisin luento oli mielestäni Attendon päihdelääkäri Harri Seppälän puheenvuoro päihdeongelman tunnistamisesta. Asiasta puhuttiin myös ikäihmisten kohdalla. Ikäihmisillä voi olla tämän päivän nuoriin verrattuna hyvinkin erilaiset ajatukset, tunteet ja kokemukset päihteiden käytöstä. Alkoholikulttuuri on ollut hyvin erilainen viisi tai kuusikymmentävuotta sitten ja siihen aikaan arvot, kuten myös lait ja asetukset ovat olleet todella erilaisia. Tämä oli mielestäni tärkeä pointti, jonka Marja Aira toi esiin. Eri ihmisillä on myös erilaiset kokemukset alkoholinkäytöstä kysymisestä. Joku voi kokea hienovaraisenkin kommentin loukkaavana, kun taas joku toinen saattaa toivoa, että joku kysyisi, kun ei itse häpeän vuoksi kehtaa asiaa ottaa puheeksi. Jäin tässä kohtaa pohtimaan, kuinka tärkeät ne meillä hoitajilla onkaan ne ”tuntosarvet”, reflektointikyky, että osaisimme vastata asiakkaan tarpeeseen ja esittää kysymykset oikealla tavalla.

Päivän kokemusasiantuntija toi esiin omassa puheenvuorossaan juurikin kohtaamisen tärkeyden. Monilla päihteitä käyttävillä on todella huonoja kokemuksia ja heillä voi olla jo ennakkoon asenteita ja häpeänkin tunteita siitä, että hoitohenkilökunnalla on heitä kohtaan asenteita. Kokemusasiantuntija korosti inhimillisten pysäytyksien merkitystä: usko asiakkaaseen ja anna hänelle aikaa ja kerro huolestasi. Tämä puheenvuoro monien ammattilaisten seassa oli lyhyydestään huolimatta hyvä ja ajatuksia herättävä.

Päihdepäivän jälkeen lääketieteen tehtävään jäljelle jäävät tunnit halusin kerrata nyt uusin ”syventynein” silmin käypähoito-suosituksia sekä pohtia ja verrata niitä käytännön kokemuksiin ja pohtia omia aatteitani niiden välimaastossa, sillä samantyyppistä ajattelen sairaanhoitajan työnkin paljon olevan: ehkä toisinaan asiakkaan puolestapuhujia lääkärille tai hoitomuotojen ja linjausten suomentamista, perustelemista ja niihin motivoimista.  Käypähoito-suositukset ovat näyttöön perustuvia ja niihin meidän täytyy hoitoalan ammattilaisina toimintamme perustaa. Senkin vuoksi ajattelin paneutua niihin.

Käypähoito-suositukset kuitenkin tuntui lähes yhtä hankalalukuisilta kuin aiemminkin ja niiden ”kapulakieli” tuntui pyyhkivän mielestä pois sen kaiken pohdinnan ja reflektiivisyyden, jota aloittaessa mielessä oli.  Ajatus harhaili moneen otteeseen toiveisiin Hoitotyön-suosituksista, jotka voisivat olla juurikin sairaanhoitajuuden ydinosaamista ja asiakkaan ja lääkärin ”välikätenä” olemista.

Kuten jo aiemmin olenkin maininnut, tykkään pohtia mielenterveyden häiriöiden syntyä tai varhaisen vuorovaikutuksen ja lapsuuden ympäristön osuutta näiden häiriöiden synnyssä. Harjoitteluissa on kuitenkin tullut vastaan nuoria miehiä, joiden kohdalla pohdin, että lapsuudessa ympäristö ja perhe on kaiketi ollut turvallinen, kiintymyssuhde ja tämän hetkisetkin välit vanhempiin vaikuttaisi olevan kunnossa, mutta joku kuitenkin mättää. Lapsena ja nuorena poika on ollut vilkas, ehkä käyttäytynyt huonosti koulussa ja saanut osakseen kohtelua sen mukaisesti: Poika on hankala ja ylivilkas, kotona ja koulussa on herkästi kielteinen ja riitelevä ilmapiiri. vanhemmat väsyvät. Koulu ei kiinnosta (paitsi tietyt aineet ja niissä hän sitten loistaakin) ja tunteita on vaikea hallita, hyvässä ja pahassa. Kaveritkaan eivät välttämättä ymmärrä ja nuori ajautuu herkästi huonoihin piireihin, joissa käytetään päihteitä. Päihteet turruttavat tunteita ja jopa auttavat oloa sekä jatkuvaa informaatio/ärsyketulvaa.

ADHD:n käypähoitosuositus on suunnattu nimenomaan lapsiin, mutta siitä heräsi kuitenkin ajatuksia myös aikuisena ADHD:n kanssa kamppailevista ihmisistä. Suosituksen tiivistelmässä jo mainitaan sen voivan edistää muiden mielenterveyden häiriöiden syntyä tai altistaa päihteiden haitalliselle käytölle, ja eihän se ole ihmekään. Tunteiden hallintaan ja sietämiseen kun ei impulsiivisuudeltaan juuri kykene, on monelle päihde tai lääkkeiden väärinkäyttö siihen helpoin keino. Stimulantit voivat myös oikeasti helpottaa ADHD:ta sairastavan keskittymistä ja lievittää oireita, toisin kuin muilla ihmisillä.  Suosituksessa sanotaankin päihderiippuvuuden syntyyn olevan 2-3 kertainen riski verrattuna ihmisiin, joilla ei ole ADHD:tä. Sain siis tukea omille ajatuksilleni ja myös monien asiakkaiden kertomille kokemuksille Käypähoito-suosituksesta.

Epävakaa persoonallisuushäiriö on taas potilasryhmä, joka tuntuu kohahduttavan kaikkialla. Erityisesti halusin tästä käypähoitosuosituksesta vastauksen harjoittelussa heränneeseen kysymykseen: Hyötyykö epävakaa sairaalahoidosta? Jo tiivistelmässä sanottiin, että epävakaiden hoito on avohoito painotteista ja sairaalahoito tulisi toteuttaa päiväsairaaloissa. Kuitenkin suosituksessa kerrotaan, että sairastuvuus muihin psyykkisiin sairauksiin on suurta ja 10 % epävakaista kokee psykoosioireita elämässään. 

Epävakautta leimaa tunne-elämän epävakaus ja usein hyvinkin itsetuhoinen käytös. Jopa puolella epävakaista esiintyy myös päihdehäiriö elämänsä aikana. Päihteiden käyttö voi olla impulsiivista ja usein se onkin vaikeuttamassa häiriön paranemista ja edesauttamassa oireita.  Nämä kaikki jos ovat samassa paketissa, ei ole ihme, että sairaalassa pohditaan ja siitä on monta mielipidettä kuuluuko tai hyötyykö potilas sairaalahoidosta vai ei ja tämä aiheuttaa ristiriitaa työyhteisössä.  Varsinaisesti kysymykseeni en saanut suosituksesta vastausta, mutta siinä kuitenkin todetaan, että hoitoa tulisi kehittää päiväsairaala malliin ja lisätä ammattilaisten tietoutta ja osaamista aiheesta, mikä kuulostaa enemmän kuin tervetulleelta. Epävakaiden hoito taitaa olla monissa kunnissa hyvin lapsen kengissä. Käypähoitosuosituksessa todetaankin terapiamuotojen olevan epävakaille hyvin toimiva hoitomuoto ja sen saatavuutta olisi tärkeää myös lisätä.

Kaksisuuntaisen mielialahäiriöön ja päihteiden käyttöön liittyen olen paljon pohtinut, että kumpi oli ensin? Aiheuttaako vaikea monipäihteiden käyttö kaksisuuntaista mielialahäiriötä vai onko se altistanut päihteiden käytölle? Eihän tällaisiin kysymyksiin ja pohdintoihin voi aukottomasti vastata, tai tietää, mikä kenenkin kohdalla sairauden on laukaissut tai miksi päihteitä on alettu käyttää. Kaksisuuntaisen mielialahäiriön on kuitenkin tutkittu olevan vahvasti perinnöllinen, vanhemman sairastaessa on lapsella jopa 5-10 kertainen riski sairastua myös. Lapsuuden traumaattisilla kokemuksilla on katsottu olevan myös altistava vaikutus.

 Enemmistö kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa kamppailevista kärsivät myös jostain muusta psykiatrisesta häiriöstä tai päihdeongelmasta. Alkoholiriippuvuuden esiintyvyys on heillä noin 14 %. Päihdeongelma ja runsas päihteiden käyttö ainakin lisää ja vaikeuttaa oireilua. Kannabiksen polttelu voi esimerkiksi pitkittää ja edesauttaa tiheitä mania jaksoja. Suosituksessa todetaan monia lääkkeitä ja sairauksia, jotka voivat aiheuttaa elimellistä eli sekundaarista mielialahäiriötä. Tällaisia ovat myös päihteet, kuten alkoholin lisäksi stimulantit eli amfetamiini, kokaiini sekä ekstaasi.

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoito on suosituksessa hyvin paljon esimerkiksi epävakaata enemmän lääkepainotteisuutta. Monille suositellaankin jatkuvaa ylläpitolääkitystä. Lääkitykseen motivoituminen on haastavaa ja suosituksen mukaan vain noin puolet sitoutuvat lääkitykseen, joten psykososiaaliset hoitomuodot kuten psykoedukaatio, lääketietous ja oireiden tunnistamisen opettelu ovat lääkityksen ohella avainasemassa kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavien sairaalajaksojen ja itsemurhien ehkäisyssä.