Psykiatrisen osaston harjoittelun tunnelmia tiivistetysti (syyskuu 2016)

Syventävän vaiheen harjoittelut on polkaistu käyntiin ja opiskelua työelämässä onkin takana jo muutama viikko, Tämän harjoittelun myötä sain ensimmäisen kosketukseni psykiatriseen sairaalamaailmaan. Olen tehnyt psykiatrian kentällä harjoitteluja erilaisissa polikliinisissä ympäristöissä, mutta en sairaalassa ennen tätä. Ennen harjoittelua minulla oli toki ajatuksia ja oletuksia perusopintojen tutustumiskäynninkin perusteella millainen paikka psykiatrinen vastaanotto-osasto onkaan. Osa ajatuksistani osui oikeaan, toiset asiat ovat hieman yllättäneet minut. 

 

Alkuun minut yllätti positiivisesti erityisesti se, että osastolla työskenteli monta lääkäriä ja hoitajien vahvuus oli vielä odotettuakin parempi (Toki näin on oltavakin osaston luonteen vuoksi). Toinen asia, joka yllätti, oli se, että osastolla liikkuu paljon samoja potilaita. Useimmat potilaista olivat entuudestaan tuttuja työyhteisölle ja monilla oli useitakin hoitojaksoja eri osastoilla, toiset olivat tuttuja jopa vuosikymmenien takaa. Toki nyt kun asiaa jälkikäteen ajattelee, onhan se järkeenkäypää: Tällä alueella väestöpohjakin on niin pieni, eikä ensipsykooseja järin usein esiinny.

Ensimmäinen viikko oli osastolla melko rauhallinen. Potilaita oli suhteessa vahvuuteen vähänlaisesti ja ohjaajillani riitti runsaasti aikaa ottaa minut vastaan ja antaa minulle kattavaa ja laadukasta perehdytystä. Tätä pidin erittäin hyvänä ja tärkeänä asiana. Pääsin heti alkuun myös itse potilastyöhön mukaan ohjaajani kanssa hoitamaan vuorohoitajan tehtäviä, keskusteluja, kirjaamista ja raportointia sekä pääsin heti mukaan uusien potilaiden vastaanottotilanteisiin. Oli todella opettavaista heti alkuun nähdä monen eri haastattelijan tapoja tehdä työtä, vaikka toki sinne tänne, tehtävästä toiseen hyppääminen voi myös sekoittaa alussa. Ajattelin kuitenkin, että ehdin varmasti saada kokonaiskäsityksen sairaanhoitajan tehtävistä tämän harjoittelun aikana ja menin mielelläni mukaan moneen erilaiseen tilanteeseen.

Lyhyen sairasloman jälkeen palattuani työmaalle huomasin osastolla olevan jo hieman erilainen tunnelma. Potilaita oli jopa triplasti enemmän kuin ensimmäisellä viikolla, ilmapiiri oli kireämpi, sillä osa potilaista oli huonossa kunnossa, maanisia, hoitokielteisiä ja joku jopa arvaamatonkin. Ilmapiirin ja ”valmiustilan” haastavien tilanteiden varalta ammattitaitoisessa henkilökunnassa pystyi aistimaan, vaikka toiminta olikin rauhallista edelleen. Huomasin ajattelevani, että onneksi aloitin edellisellä viikolla ja ehdimme käydä ohjaajani kanssa tarkkaan läpi rajoittamiseen ja eristämiseen johtaneita tilanteita esimerkkien kautta, lepositeisiin tutustuttiin konkreettisesti ja keskusteltiin haastavien tilanteiden mahdollisesti herättävistä tunteista. Tilanne muuttuu osastolla hyvin nopeasti ja sairaanhoitajan tuntosarvet on oltava erityisen tarkkana aistimaan tilanteita ja valmiuksia toimimaan tilanteiden edellyttämällä tavalla. Näissä tilanteissa on erityisen tärkeää, että hoitajalla on selkärangassaan työtämme ohjaavat lait ja asetukset sekä eettinen moraali kunnossa. Psykiatrian kentällä, etenkin tahdon vastaista hoitoa toteuttaessa tämä mielestäni korostuu. Kaiken toiminnan tulee olla harkittua, perusteltua ja se täytyy kirjata tarkasti.

Negatiivisuus, kielteisyys, huono hoitomyöntyvyys ja heikko sitoutuminen omahoitoon, sairaudentunnottomuus, lääkekielteisyys, pelot, harhaluulot ja sekavuus. Nämä ovat päivittäisiä asioita psykiatrialla, kuten osa toki varmasti monella muullakin alalla. Monenlaisia kysymyksiä ja oman mielen pohdintaa on herännyt viikkojen varrella. Mistä hoitajana löytää kipinän yrittää motivoida potilasta kerta toisensa jälkeen oman sairautensa hoitoon? Kuinka jaksaa negatiivista ilmapiiriä? Kuinka käsitellä potilaiden vihaisia tunteita? Tottuuko pakkolääkitsemisen tai rajoittamisen aiheuttamaan ikävään tunteeseen ajan kanssa? Onko se paras ratkaisu? Kuinka se raja tulkitaan, koska ihminen on tai ei ole psykoottinen tai kykenevä päättämään omista asioistaan?  Ketä osastohoito oikeasti hyödyttää? Kenelle se tekee mahdollisesti jopa hallaa ja passivoi? Millainen osastohoito on mahdollisimman hoitavaa? Kuinka näitä ihmisiä voisi auttaa tehokkaammin? Suurimpana mielessäni on pyörinyt ajatus, voisiko näitä potilaita auttaa ennen kuin he ovat tässä tilanteessa?

Osaan kysymyksistä ei varmasti ole oikeita tai vääriä vastauksia. Tämän osaston vahvuus ja varmastikin yksi tärkeimmistä asioista psykiatrialla on luottamus ja avoimuus työtovereiden kesken. Heräävistä tunteista on hyvä keskustella sekä yhdessä pohtia hoitotyön päätöksiä ja suunnitelmia. On tärkeää myös voida luottaa siihen, että hankalissa tilanteissa työkaverit turvaavat selustaa ja ovat tukena, myös ihan konkreettisesti.

” Ei ole olemassa toivottomia asioita. On olemassa vain ihmisiä, jotka ovat luopuneet toivosta niiden suhteen.”