Pohdintaa päihdehoitotyön keinoista ja hoitosuhteesta

Päihderiippuvuuksien hoidon ja kuntoutumisen perustana ovat psykososiaaliset hoitomuodot, joita toisinaan täydennetään esimerkiksi lääkehoidolla. Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että päihdeongelmien hoito on edullisempaa, kuin niiden hoitamatta jättäminen. Hoitomuodot, – ja tavat voivat vaihdella ja jokaiselle asiakkaalle on syytä luoda oma henkilökohtainen, yksilöllinen hoitosuunnitelma, jota tulisi säännöllisesti päivittää. Hoitomuotojen tuloksellisuudella ei ole todettu suuria eroja. Merkittävin tekijä päihdeongelmien psykososiaalisissa hoidoissa on hyvä, luottamuksellinen hoitosuhde hoitavaan tahoon, sillä keskeisenä elementtinä on vuorovaikutuksellinen keskustelu asiakkaan ja hoitotyöntekijän välillä.

Päihdeongelmien hoidossa keskeistä on asiakkaan motivaatio ja motivoiminen. Sanotaan, että hoitaja on enemmänkin asiakkaan valmentaja, joka on auttamassa ja tukemassa asiakasta itseään löytämään keinot ongelmien helpottamiseen. Päihdetyötä tekevältä hoitajalta vaaditaan erityisesti empaattisuutta, kykyä keskustella vaikeistakin asioista sekä ymmärrystä riippuvuuksista ja päihteistä ja sen luomista ilmiöistä. Moniammatillisen työryhmän tuki ja dialogisuus on todettu päihdeongelmien hoidossa hyväksi ja tehokkaaksi.

Muutosvaihemallin ymmärtäminen ja toivon ylläpitäminen ovat päihdehoitotyössä erityisen keskeisessä asemassa. Hoitaja elää asiakkaan rinnalla muutosvaihemallin eri vaiheissa, etsii valmiuksia muutokseen ja niitä huomatessaan tarttuu niihin, kannustaa asiakasta omissa päätöksissään. Yhteistyösuhde on luottamuksellinen ja avoin. On tärkeää, ettei asiakasta tuomita, lytätä tai aleta heti neuvomaan, kuinka elämää pitäisi elää. Myös päihteitä käyttävä asiakas tulisi kohdata ihmisenä, ammatillisesti ja empaattisesti. Muutosvaihemallin mukaisesti asiakkaalle luodaan realistisia tavoitteita, aina ei tavoitteena ole täysi raittius. Keskitytään myös omien voimavarojen ja osaamisen vahvistamiseen.

Aina kuitenkaan asiakkaat eivät ole valmiita tai motivoituneita päihdekäytön vähentämiseen vaan jatkavat elämää hankaloittavaa ja kapeuttavaa, kärsimystä tuovaa elämäntyyliään päihteiden parissa. Silloinkin on tärkeää hoitaa heitä hyvin ja kunnioittavasti.  Tämän kaltaista hoitoa voidaan kutsua haittoja vähentäväksi ja kärsimystä lievittäväksi päihdetyöksi. Esimerkkinä haittoja vähentävästä hoitotyöstä ovat asunnottomille päihteiden käyttäjille tarkoitetut väliaikaiset yösijat tai puhtaiden pistovälineiden jakelu. Tarkoitus on tarjota vaikeasti päihdeongelmaisille mahdollisuus huolehtia itsestään ja vähentää tai ehkäistä niistä aiheutuvia terveydellisiä, inhimillisiä ja yhteiskunnallisia haittoja.

Hoitajan ja asiakkaan välinen suhde on siis todella merkittävässä asemassa päihderiippuvaisten hoidossa. Kuitenkin melko värikästä ja erilaista asiakkaiden kohtaamista näkee hoitotyön kentällä. Erityisesti päihteenkäyttäjät, kuten myös mielenterveyshäiriöiden kanssa kamppailevat ihmiset saavat mielestäni osakseen hyvinkin epäammatillista kohtelua ja kohtaamista. Mistähän se johtuu? Hoitajien asenteista? Peloista? Huonoista kokemuksista? Hoidon haasteellisuudesta? Kun joutuukin laittamaan itsensä likoon eikä vain mekaanisesti suorittamaan tiettyjä hoitotoimenpiteitä?

Minkälainen on siis hyvä hoitosuhde päihteenkäyttäjän kanssa?

(Ja miksei siis kaikkien muidenkin asiakkaiden, mutta tässä kohtaa nyt pohdin päihdetyön näkökulmasta)

Kulmakiviä sanotaan olevan asenteet, ajantasainen tieto ja päihdetyön osaaminen. Kunnioittava kohtaaminen ja elämäntilanteen kokonaisvaltainen huomioiminen herättävät luottamusta, jolloin asiakas voi olla oma itsensä ja puhua asioistaan avoimesti ja tulla silti hyväksytyksi.

Asiakkaan päihteidenkäytöstä ja terveydentilasta nouseva huoli on hyvä nostaa esiin, ollen samalla rohkaiseva ja kannustava. Asiakkaan kanssa voidaan ikään kuin liittoutua yhdessä hänen päihdeongelmaansa vastaan ja yhdessä etsiä ratkaisuja. Tällainen työskentely herättää luottamusta ja turvallisuuden tuntua ja näin vahvistetaan asiakkaan voimavaroja ja pärjäämistä. Joskus luottamuksen luominen on haastavaa ja se voi viedä paljonkin aikaa. Alussa liian tiukkojen rajojen, tavoitteiden tai suunnitelmien asettaminen ei välttämä ole hedelmällistä hoitosuhteen luomiselle. Kuitenkin heti alkuun on tietysti oltava rajat fyysisestä ja psyykkisestä loukkaamattomuudesta.

Hoitajalla on hoitosuhteessa asiantuntijan rooli, vaikka hoitosuhde avoin ja tasavertainen onkin. Hoitaja on neutraali ja säätelee sopivan fyysisen ja psyykkisen etäisyyden asiakkaaseen asennoituen häneen kuitenkin lämpimästi ja inhimillisesti. Hoitajan neutraalius näkyy myös siinä, että hän ei lähde esimerkiksi asiakkaan kanssa syyttelemään tämän lähipiiriä ongelmistaan, vaan pysyy tilanteissa neutraalina ja ammatillisena. Neutraalisuus ja ammatillisuuteen pyrkivä asenne suojaa hoitajaa, mutta samalla se luo luottamusta ja siten vähentää ahdistusta asiakkaassa.

Hyvässä yhteistyö/hoitosuhteessa edetään asiakkaalle sopivassa rytmissä. Hoitajalta vaaditaan siis myös kärsivällisyyttä sekä kykyä havainnoida asiakkaan elämän rytmiä, hänen valmiuksiaan ja voimavarojaan tuoda ilmi elämänsä vaikeita asioita. Hoitaja on samaan aikaan hyvässä hoitosuhteessa sekä rajojen asettaja, että tasavertainen kumppani. Tärkeä ominaisuus onkin juuri olla samanaikaisesti reilu, mutta jämäkkä empaattisella tavalla.

Toivon ylläpitäminen oikeana ja aitona on tärkeä ominaisuus päihdetyötä tekevällä hoitajalla. Aidolla toivolla ja elämäntarkoituksen toiveikkaalla etsimisellä voidaan auttaa ihmisiä selviytymään vaikeuksistaan ja muuttamaan elämäntilannettaan.  Toivo antaa hoitajalle rohkeutta toimia tilanteissa, mutta sen avulla myös asiakkaan voimavaralähtöisyys pysyy mielessä. Toivon puute taas näkyy ihmisarvon kunnioituksen puutteena sekä kyvyttömyytenä tarkastella asioita realistisesti.

Hyvä hoitaja on myös rehellinen ja suora, kunnioittavalla ja lempeällä tavalla. Rehellinen tulee olla myös itselleen, omille tunteilleen, ajatuksilleen ja asenteilleen, joiden tunnistaminen ja hyväksyminen näkyvät rohkeutena haastavissakin asiakastilanteissa. Hyvä hoitaja on hoitosuhteessa myös tietyllä tapaa nöyrä: hänellä on kyky hyväksyä se, että asiakas ratkeaa tai retkahtaa huolimatta hänen hyvistä hoitosuunnitelmistaan ja tavoitteistaan. Nöyryys siis auttaa hyväksymään myös oman rajallisuuden.  Omalle syvällisemmän ammatti-identiteetin hyväksymiselle ja sitä kautta työssä kehittymiselle ja jaksamiselle edellytyksenä onkin omien asenteiden, skeemojen, toimintatapojen ja tunteiden tunnistaminen.

Eräs lääkäri minulle harjoittelussa sanoi ”ei tällä alalla pärjää se, joka kiitoksella elää”. Tulkitsin lauseen juurikin niin, että itsensä täytyy tuntea, tunnistaa oma täydellisyyden tavoittelu, kaikkivoipaisuuskuvitelmat tai tehokkuusvaatimukset kuten myös kielteiset asenteet ja tunteet sekä itsetuntopuutokset, jotta voi tehdä tätä työtä ja eritoten jaksaa sen tekemistä. Saada se mielihyvä työstä itsestään, eikä siitä, että muut kiittelevät tai että aina onnistut ja osaat. Joskus se tietämättömyys onkin juuri se asia, joka auttaa asiakasta tutustumaan itseensä, selventämään hänen elämäntilannettaan tai tuntemaan itsensä oman elämänsä asiantuntijaksi.   Jos hoitaja yrittää olla jotain muuta, kuin mitä oikeasti on- viisaampi, asiantuntevampi, empaattisempi tai kokeneempi, voi se estää toisen ihmisen, siis asiakkaan rehellisen kuuntelemisen kun hoitaja todellisuudessa keskittyykin vain itseensä ja omaan suorittamiseensa.

Itsensä tunteminen on siis edellytys hyvän hoitosuhteen luomiselle.

LÄHTEITÄ:

http://www.paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/tietoiskut/paihdeongelmien-hoito

Partanen, Holmberg, Inkinen, Kurki, Salo-Chydenius. Päihdehoitotyö. 2015. WSOY